Joskus ajatusleikkinä mietin minkälaista olisi elää vanhanajan suurperheessä. Toisin sanoen saman katon alla asuisi joku ei-ydinperheeseen-kuuluva, kuten esimerkiksi anoppi tai niin kuin meillä nyt, miehen siskontyttö. Ihan varmasti tietyt asiat toisen läsnäolossa ärsyttäisivät, kuten pesukoneeseen väärin laitetut tiskit tai väärin ripustetut pyykit tai muut tämäntyyppiset maailman tärkeimmät asiat, mutta silti uskoisin, että minussa on potentiaalia suurperhe-elämiselle. On äärettömän käytännöllistä, että kaaosmaisen iltapalan jälkeen, kun esikoinen laukkaa yliväsyneenä ympäri kämppää ja kuopus hakkaa vesipullolla pöytää huomionkipeänä eivät ensimmäiset huolenaiheeni olekaan pöytään kiinniliimautuvat puuronjämät, sillä ne, samoin kuin tiskit korjautuvat kuin taikaiskusta heti ruokailun loputtua. Mikä vapauttava tunne! Samoin kuin se, että iso-E:n hampaat harjautuvat kuin itsestään ja pikku-E pääsee nopeammin syliin eroahdistuksen yllättäessä.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

R oli meillä viime vuonnakin kesää viettämässä ja silloin vasta harjoittelimme yhdessä elämistä. Tänä vuonna yhteiselo sujuu paljon mutkattomammin, kun väliaikainen perheenjäsenemme tuntee toimintatapamme samoin kuin me hänen. Olen myös oppinut pyytämään apua ja olemaan suunnattoman kiitollinen saamastani seurasta ja avusta. Pojat nauttivat myös tilanteesta ja iso-E on ihan R:n pauloissa. Pikku-E lämpenee hitaammin, mutta tänään ihofriikki poikamme hipelöi tyytyväisenä serkkunsa käsivartta. Tämä on ainutlaatuista! Enkä todellakaan tarkoita lasten- tai kodinhoitoapua, vaan sitä, että kotona on lähes aina joku omia lapsia vanhempi läsnä, jonka kanssa voi jakaa niin ahdistuksen kuin ilonkin. Tämä sopii minulle, en väitä, että se sopisi kaikille. Taidan muuten olla jollain tasolla ylisosiaalinen tai ehkäpä läheisriippuvainen, sillä Turkissa asuessamme saatoimme iso-Z:n kanssa viettää monta kuukautta 24 tuntia vuorokaudessa yhdessä ahdistumatta toistemme läsnäolosta tippaakaan.

Mutta joka tapauksessa: eläköön suurperhe!

P.S. Harkitsen blogini julkiseksi saattamista, jos keneltäkään ei ala kuulua kommentteja! Mur!