Tänään sain aivan uudenlaisen kosketuksen itsenäisyyspäivän juhlintaan, kun vein poikani päiväkotiin. Päiväkodista oli annettu ohje, että lapsille voi pukea jotain vähän juhlavampaa päälle. Aamutuimaan sitten miehen kanssa pohdimme, oliko asuvalintani sopiva. Hän oli sitä mieltä, että iso-E:lle valitsemani ruudullinen paitapusero ei ollut tarpeeksi juhlava. No, lopulta päädyimme siistiin puuvillaneuleeseen, joka oli loppuen lopuksi juuri sopiva valinta. Matkalla päiväkodille mietiskelin, miten päiväkodissamme erittäin suuren joukon muodostavien maahanmuuttajataustaisten lasten vanhemmat olivat pukeneet lapsensa. Oliko heitä informoitu tarpeeksi? Päiväkodilla katselin mielenkiinnolla, miten aika epämääräistä pukeutumiskoodia oli tulkittu. Aikuiset olivat pukeutuneet hienoihin juhlavaatteisiin, mutta joukossa oli myös pari vain hieman juhlallisemmin pukeutunutta. Lasten pukeutumistyyli oli kirjavaa. Joillakin oli aivan tavallisen näköiset vaatteet, joillakin taas omien poikieni tyyliset, siistit ja juhlalliset, mutta ei mitään kovin yliampuvaa. Huomioni kiinnittyi tahtomattani maahanmuuttajataustaisten lasten pukeutumiseen, sillä heidän asuvalintansa tuntuivat olevan todella juhlallisia. Eräs afganistanilaistaustainen poika oli pukeutunut omaa taustaansa korostavaan asuun kirjailtuine liivineen ja valkoisine asuineen. Somalialaistaustaisilla taas oli oma juhlallinen tyylinsä. Esikoisen ryhmän somalialaistaustaisen työntekijän kaunis, vihertävänkimalteleva asu sai huokaamaan ja kehumaan, kuinka kaunis hän on. Nainen oli silminnähden iloissaan kehuistani ja "Masallah!" -sanoistani. 

Jäin pohtimaan 90-vuotiaan Suomen nykypäivää. Sitä, miten muualta tulleet osaavat ehkä arvostaa enemmän itsenäisyyttä ja sen mukanaan suomia, monille niin itsestäänselviä oikeuksia. Olen joskus lukenut, miten monet pakolaiset kokevat olevansa paljon velkaa suomalaiselle yhteiskunnalle, johon ovat päässeet turvaan, elämään normaalia arkielämää. Tuo asia tuli mieleeni katsellessani kirjavaa juhlallista joukkoa, joka marssi siistissä rivissä kohti juhlasalia. Eiköhän tässä ollut osoitus juuri siitä kiitollisuudesta ja itsenäisyyden arvostuksesta? Niin kovasti toivoisin, että ne kapeakatseiset kansalaiset, jotka ovat monikulttuuristuvaa yhteiskuntaa vastaan, olisivat olleet näkemässä tuon juhlallisen näyn. Tosin voi olla, että he olisivat siltikin nähneet sen aivan eri silmin kuin minä ja kokeneet maahanmuuttajataustaisten lasten eri kulttuuripiirejä kuvastavat asut suomalaisuutta loukkaavina. Minusta asut olivat osoitus juuri siitä, mitä Suomi ideaalissaan voi olla; monikulttuurinen yhteiskunta, jota jokainen arvostaa omalla tavallaan, säilyttäen silti kosketuksen omaan kulttuuriperintöönsä.