Istuimme kesällä illansuussa esikoisen kanssa Turkin kesäasunnon terassilla ja katselimme tummentuvaa iltaa. Läheisestä moskeijasta kajahti rukouskutsu, joka sai pojan hätkähtämään ja painautumaan vähän tiiviimmin syliini. Rukouskutsu jaksaa aina ihmetyttää lapsia ja hieman pelonsekaista kiinnostusta on usein havaittavissa.

Esikoinen: Äiti, miksi tuolta kuuluu toi Allahü ekber (turkkilaisittain arabiankielinen "Allahu akbar" eli "Jumala on suurin", jolla rukouskutsu alkaa)?

Handan: Se on se rukouskutsu, joka muistuttaa ihmisille, että pitää rukoilla. Niin kuin baba anne (isän äiti) rukoilee.

E: Äiti, miksi hala (isän sisko, täti) ei rukoile?

H: No, en mä tiedä, se ei taida viitsiä tai jaksaa.

E: Mä keksin, sillä ei ole Allahü ekber -mattoa! Meidän pitää ostaa sille sellanen.

H: Aijaa, vai rukousmatto! No, pitääpä kysyä tarviiko hala rukousmaton.

E: Eikä sillä muuten ole ole Allahü ekber -huiviakaan!