Joulu on ohi, samoin uusi vuosi! Esikoinen kyseli tänään "minne se joulu oikein meni, minä menen hakemaan sen YKSIN takaisin". Lahjat on annettu, ruoat syöty, raketit lennätetty, kuohuviinit juotu, jopa kuusi vietiin tänään pois. Ihanaa palata taas arkeen! Uusi vuosi antaa lupauksen toivosta. Jospa tämä vuosi menisi paremmin kuin edellinen, jossa ei suoraan sanottuna ollut kovinkaan paljon kehuttavaa. Miehen kanssa kelailimme näitä juttuja juuri vuoden vaihtuessa ja totesimme, että viime vuosi oli käynti pohjalla, josta suunta on vain ylöspäin. Tai ainakin lupasimme toisillemme yrittää positiivisempaa elämänasennetta. Muistelin muuten, että vuosien 2005-2006 vaihde meni kuopusta imettäessä ja kauhulla katselin kellon viisareita, kun 15 minuuttia ennen 12:ta imetin vielä tätä samaista tissimaakaria. Ehdin kuitenkin rientää rakkaan armaani syliin ja suudelmalla toivottaa hänelle uudet vuodet juuri oikeaan aikaan!

Nyt sitten on aika ottaa taas päävastuu lapsista kotipäivinä, aloittaa opiskelu ja suunnata kohti tulevaisuutta. Pikku-E aloittaa ensi viikolla kaksi kertaa viikossa kolme tuntia kerrallaan yliopiston lapsiparkissa, sillä välin kun minä opiskelen. (Tentti ei muuten mennyt läpi!!! Ja ei kun uusimaan... Huoh!) Ja iso-E:n päiväkotipäiviä on nyt neljä viikossa. Enää ei sydäntä raasta viedä poikaa tarhaan aamuisin, vaan iloissani katselen, kuinka iloinen iso-E on nähdessään kaverinsa. Muutenkin arki rullaa tällä hetkellä ihan hyvin. Huomasin tänään, että olen yksin lasten kanssa kotona ollessani rauhallisempi kuin silloin kun mies on apuna. Tällöin nimittäin menee ihan liian paljon aikaa ja energiaa siihen, että stressaan miehen toiminnasta ja toisaalta toimettomuudesta... Hän ei tietenkään ole samalla tavalla mukana kaikissa arkirutiineissa ja kun hän on kotona, haluaisin, että hän olisi koko ajan höösäämässä samalla tavalla kuin minä. Ja kun hän sitten ei sitä tee, menetän hermoni ja raivoan, ettei hän auta. Eli toisen vahtaamiseen ja tekemisiin tai tekemättä jättämisiin tuhlautuu kallisarvoista aikaa ihan turhaan... Täytyypä ryhdistäytyä!