Gradu on viittä vaille valmis ja nyt on aikaa kirjoittaa vähän. Alkuvuosi on ollut hektinen ja omasta mielestäni olen vanhentunut muutamassa kuukaudessa vähintään viisi vuotta. Nyt näyttää olevan valoa tunnelin päässä ja vihdoinkin tunttu siltä, että elämä voittaa!<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kaikkeen tottuu siis. Mitenköhän sitä summaisi alkuvuoden tärkeimmät tapahtumat.

 

No, aloitetaan esikoisesta. Hänellä on nyt diagnoosi: F82 Motoriikan vaikeudet, keskittymisen ja toiminnan ohjauksen ongelmat sekä puheen kehityksellinen epäselvyys eli dyslalia. Uni- ja valve-eeg oli normaali! Toimintaterapeutin arviokäyntiä odotellaan yhä. Lisäksi muutaman kuukauden sisällä poika pääsee kitarisaleikkaukseen kuorsauksen ja suuhengityksen takia. Tilanne on siis tasaantunut, kehitystä tapahtuu pienin askelin. Välillä menee hyvin, mutta yhtäkkiä voikin taas mennä vähän huonommin. Elämä on täynnä pieniä yllätyksiä.

 

Kuopus lopetti tissiuransa alkuvuonna, huikeassa 2,5 vuoden iässä. En alunperin suunnitellut imetystä kovinkaan, ja taaperoimetys oli aika utopistinen ajatus, mutta kuinkas kävikään. No, tämäkin on nyt koettu. Olen iloinen siitä, että irtaantuminen tapahtui lähinnä kuopuksen omasta aloitteesta. Muuten kuopukselle kuuluu uhmaa ja omaa tahtoa. Usein omaa tahtoa ilmaistaan kovaa ja korkealta, toisinaan tavaroiden heittelyllä. Kaikki neuvottelutaidot ovat pelissä, mutta välillä ollaan aika toivottomia.

 

Gradu on ihan loppusuoralla, niin kuin alussa jo mainitsin. Enää loppurutistus. Olen nauttinut näistä viimeisistä kuukausista oikein olan takaa, ehkä enemmän kuin koko 11-vuotisesta (!) opiskelutaipaleesta. Analyysia tehdessäni melkein kirjaimellisesti välillä tunsin, kuinka lamppu pääni yläpuolella syttyi palamaan, niin selviä ja kirkkaita oivalluksia sain. Siinä vasta tunne!

 

Työrintamalla on tyhjää; hakemuksia on lähtenyt jo moneen paikkaan, mutta hiljaista on. Sosiologia on harmillisen epämääräinen ala, joka ei oikein suoraan anna valmiuksia millekään alalle. Toivoisin pääseväni monikulttuurisuuteen ja/ tai maahanmuuttajuuteen liittyvään työhön. Toivossa on hyvä elää, mutta pelkäänpä pahoin, että joudun aluksi tyytymään vähemmän tyydyttävään työhön.

 

Miehestäni on ilmaantunut esille aivan uusi puoli. Lähes 13 (!) vuoden ajan minä olen ollut se, joka on suurimmaksi osaksi hoitanut kodin keittiöpuolen, hänen satunnaisia ekskursioitaan lukuun ottamatta. Nyt miehestä on paljastunut kunnon kokki! Niinä iltoina, joina olen raahautunut yliopistolta kotiin pää sauhuten, olen saanut nauttia ihanista turkkilaisen keittiön antimista. Kiitos nykyteknologian, kaikki ruokaohjeet ovat netin kautta jokaisen ulottuvilla käden käänteessä. Lisäksi mies osaa käyttää jauhelihaa niin, että entisen 400 gramman sijaan se jotekin kummasti lisääntyy jogurtin ja mannasuurimoiden avstuksella kaksinkertaiseksi ja näin valmistettuna herkullisia lihapullia onkin saatavilla oikein kunnon kasa entisen juuri ja juuri koko perheelle riittävän annoksen sijaan! Myös pinaattipiirakan saloihin olemme vihdoinkin tutustuneet ja olen oppinut anopin ”kol böregin” salaisuuden: valmiit yufka-taikinalevyt, joista piirakka syntyy käden käänteessä. Ennen kuvittelin aina, että anoppi kaulitsee (heh, ”oklavoi”...) taikinalevyt itse niin ihanan ohuiksi!

 

Sairastelu ei ota hellittääkseen tänä talvena. Joulusta asti on sairastettu milloin korvatulehdusta, milloin flunssaa ja viimeisin suma oli kummankin pojan peräkkäiset vesirokot, sitten vatsataudit (joka tarttui meihin vanhempiikin, ou jee!) ja lopulta silmätulehdukset. Kaikkia siis kaksin kappalein. Enkä edes viitsi mainita jatkuvaa nuhaa, yskää ja muuta flunssailua, niin pieniltä ne tuntuvat.

 

Odottavalla kannalla siis ollaan koko elämän suhteen. Uudet tuulet ovat pian ovella. Minä, joka pidän suunnitelmallisesta elämästä olen vähän väliä luisumassa epätoivoon, kun en kerta kaikkiaan tiedä mitä tuleman pitää. Milloin löydän töitä ja minkälaista? Miten lopulta sujuu se surullisen kuuluisa työn ja perheen yhteensovittaminen? Rankkaa se tulee olemaan, mutta kyllä kai siitäkin selvitään.